Joulukin tulee jo kovaa vauhtia! Ruokakaupoissa on jo joulusuklaita ja parissa kiinakaupassa oon nähny muovisia joulukuusia ja kuusen koristeita. Yhdessä keskustan kaupan ikkunassakin näin jo pari viikkoa sitten Feliz Navidad eli hyvää joulua. :D Aattelin olla täällä Valenciassa joulun, koska ei yhtään kiinnosta mennä Suomeen masentumaan pariksi viikoksi. En yhtään tiedä miten täällä Valenciassa vietetään joulua tai miten sitä vietetään Espanjassa yleensä, toivottavasti jotain kivaa luvassa.
Nyt on vähän kiire kaikkien koulujuttujen kanssa. Ensi tiistaina olis espanjan verbikoe missä pitää osata taivuttaa verbejä jotain miljoonassa eri aikamuodossa D: lukeminen jäänyt vähän vähällä, joten pitää nyt viikonlopun aikana panostaa siihen. Tälle espanjan kurssille kuin myös yhdelle toiselle kurssille pitäis myös tehdä esitykset, espanjan kurssille tietenkin espanjaksi! Mun ryhmän aihe on elokuvat, mutta ei olla vielä alotettu tekemään meidän esitystä joten mulla ei oo mitään hajuu minkälainen siitä tulee. + kun olen täällä nyt sen keväänkin niin joudun tehdä kaikki paperihommat uudestaan. Alkuviikosta tein kauheessa kiireessä apurahahakemuksen kun deadline oli tänään ja vielä pitäis tehdä ainakin learning agreement, ilmottaa Kelalle ja hoitaa Kouvolan kämppä-asiat... Ehkä tästä nyt jotenkin selviää!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti